Raamattu – miten hauskaa ja noloo

Miksi kristinusko saa osan ylpeilemään tietämättömyydellä ja lukutaidottomuudella?

Tulevaisuuden kirjallisuuskeskustelu: influensserit välineellistävät kirjoja tuottaakseen contsaa. Kirjojen huolellisen tulkitsemisen tai kontekstiin asettamisen sijaan kerrotaan loputtomasti omista ruumiintoiminnoista ja lukemisen äärellä koetuista vaikeista tunteista.

Ronja Salmi päätti lukea Raamatun. Tai Vanhan testamentin. Hän odotti kokemuksesta hauskaa, mutta siitä tulikin ”hirveä virhe”.

Yritin lukea Raamatun, ja se oli hirveä virhe

Lukeminen kannattaa aina, kuten Jörn Donner sanoi. 53 päivää Raamatun parissa tarkoittaa yhtä montaa päivää pois pahanteosta ja huonon suomalaisen nykyproosan lukemisesta.

Ainoa virhe on siksi Salmen teksti. Katson sen edustavan tasaisesti toistuvaa ilmiötä: Vain kristinuskosta puhuttaessa monelle on ylpeydenaihe esitellä omaa tietämättömyyttään.

Jostain syystä jo tiedollista perehtymistä Raamattuun tai kristinuskoon pidetään vaarallisena. Se voi saastuttaa sielun, muuttaa hihhuliksi, vaikka luultavimmin tiedonhankinta vain pelastaa ihmisen kasvot.

Raamatun lukemiseen Salmella on kolme syytä: 1) uteliaisuus (samasta syystä osa maksoi Uudelle Jutulle sokkona satkun), sillä Salmi ei ole kirkkoon kuulumattomana käynyt uskonnontunneilla, 2) tiedonpuute, joka liittyy ensimmäiseen syyhyn: Salmi ei tiedä mitään Raamatusta (ei nähtävästi lukemisen jälkeenkään), vaikka populaarikulttuuri on täynnä viittauksia isoon kirjaan, ja 3) halu saada itselleen haaste eli lukea Raamattu 53 päivässä, sillä pääsiäiselle osui hänen kirjoitusvuoronsa Piirissä.

Viimeisin syy johtaa Salmen jaarittelemaan loputtomasti paksujen kirjojen ”selättämisestä”, kun hän olisi senkin palstatilan voinut käyttää Raamatun kontekstoimiseen. Ainoa synti, jonka annan Salmelle anteeksi, on se, että hänen tietämyksensä Raamatusta on uskonnottoman taustan vuoksi ohut. Mutta moni muukin on jättänyt uskonnontunnit ja rippileirin väliin ja on silti saanut edes perustiedot kootuksi kasaan. Osan suhde Raamattuun on muodostunut jopa syväksi ja analyyttiseksi.

Jotain Salmen perustietojen puutteesta kertoo, että hän päättää nimenomaan valita Vanhan testamentin, ehkä sen pituuden vuoksi – Salmihan ei ole lukenut mitään tuhatsivuista. Jos haluaa kristillisessä kulttuurissa lisätä ymmärrystään, olisi kuitenkin järkevintä aloittaa Uudesta testamentista, eikä käyttää aikaansa sukuluettelojen kertaamiseen.

Raamattu ei ole kirja

Salmen olisi kannattanut ”urakkansa” aluksi perehtyä Vanhan testamentin rakenteeseen. Vanha testamentti ei ole kirja, vaan eräänlainen yksiin kansiin koottu (ja uskonto- ja kirkkokunnasta toiseen kokoonpanoltaan vaihteleva) kirjasto, joka koostuu eri kirjoista. Kirjat edustavat keskenään eri kirjallisuudenlajeja.

Vanhan testamentin aloittavat viisi Mooseksen kirjaa eli Pentateukki. Rehellisesti sanottuna nämä kirjat on suomeksi nimetty huonosti. Parempi olisi ollut noudatella heprean- ja kreikankielisiä nimiä: 1. ”Alussa” (hepr.) tai ”Synty” (kreik.), 2. ”Lähtö” (kreik.), 3. ”Leeviläisten kirja” (kreik.), 4. ”Erämaassa” (hepr.), 5. ”Lain toisto” (kreik.), vaikka ”Sanat/Asiat” (hepr.) onkin kauniin runollinen. Mooseksen kirjoja kuvaavammat nimet löytyvät muun muassa englanninkielisistä nimistä.

Pentateukin jälkeen tulevat ns. historialliset kirjat (mm. Tuomarien kirja, Ensimmäinen ja toinen kuninkaiden kirja), joissa kuvataan kuninkaiden ja profeettojen toimintaa. Sen jälkeen seuraavat viisauskirjat (mm. Jobin krija, Psalmit, Laulujen laulu). Vanhan testamentin loppuun sijoittuvat Suuret (mm. Jesaja ja Jeremia) ja pienet profeetat (mm. Joelin ja Joonan kirjat).

Vanha testamentti ei edes kirjoituskokoelmana ole yksinkertainen. Myöskään nimitys Vanha testamentti ei ole kovin osuva, sillä siihen lukeutuu esimerkiksi juutalaisten pyhiä tekstejä. Yksi ehdotus onkin puhua esimerkiksi Heprealaisesta Raamatusta. Koska seemiläisiä kieliä on kirjoitettu ilman vokaaleja, lähes joka jakeen voi lukea eri tavalla. Näin ollen tekstin tulkinta ja etenkin kääntäminen on vaativaa valintojen tekemistä.

Vanhan testamentin teksteillä on ollut useita toimittajia vuosisatojen ajan. Vanhan Testamentin kirjoitukset on ajoitettu n. 550–330 eaa., mutta editoinnin historia jatkuu huomattavasti sitäkin pitemmälle.

Kirjoitukset ovat muuttuneet, osin ideologisista syistä, mutta runsaasti myös virheiden takia. Osittain tekstejä on muutettu, jotta ne pysyisivät ymmärrettävinä ja relevantteina kunkin ajan lukijoille. Osa kommentaareista on sulautunut osaksi ”pyhiä” tekstejä. Kuitenkaan pyhistä teksteistä ei vielä Vanhassa testamentissa puhuta.

Jo varhain tajuttiin, että Vanhaa testamenttia ei ole tarkoituskaan ymmärtää yksinäisenä tekstikokoelmana, vaan se tarvitsee rinnalleen kommentaareja, joita on niin Uudessa testamentissa kuin myöhemmin juutalaisten rabbien ja kristillisten kirkkoisien kirjoituksissa.

Vanha testamentti ei ole fiktiota (väärä väite, jonka monet ateistit haluavat esittää pyhistä kirjoituksista), mutta ei se ole luotettavaa historiankirjoitustakaan.

Vanhassa testamentissa ei ole yhtä punaista lankaa tai kokoavaa ”juonta”. Moni tietää tämän yleissivistyksestä, Salmikin Vanhaa testamenttia lukaistuaan. Sen sijaan siinä on yhteisiä teologisia teemoja (kuten laki ja sen noudattaminen, Israelin kansan ja Jahven liitto ja suhde, ajatus luvatusta maasta, temppelikultti ja uhraaminen).

Väärät odotukset

Suopeasti tulkiten Salmi korostaa teemoista lähinnä lakia ja historiallisten kirjojen kuvaamia Israelin kansan vaiheita. Jos Salmi kerran luki koko Vanhan testamentin läpi, miksi hän keskittyi niihin (esim.Tuomarien kirjaan), eikä huomattavasti kerronnallisempiin osiin (esim. Mooseksen kirjoissa) tai viisauskirjallisuuden filosofiseen ja runolliseen antiin?

Salmella on aloittaessaan nippu vääriä odotuksia:

Lukeminen on raskasta, koska en luota tekstiin. Ei ole kirjailijan kokonaisnäkemystä tai takuuta siitä, että tämä kaikki johtaa jonnekin.

Ehkä virheeni alku on ajatuksessa, että Raamattu olisi kirja siinä missä muutkin.

Raamattu on kirjan muotoinen esine, mutta teoksen sijaan se on uskonnonharjoittamisen väline. En ole ennen lukemista kunnolla sisäistänyt tätä eroa.

Olen alitajuisesti odottanut jonkinlaista elämystä, kuin taideteokselta. Se oli typerää.

Salmi samaistaa kirjan mitä ilmeisemmin kertovaan fiktioon tai nonfiktioon. Se on typerää. Kaikki kirjat eivät tarjoa elämystä tai kirjailijan kokonaisnäkemystä.

Esimerkeiksi käyvät vaikkapa bibliografiat, MAOL-taulukot, keittokirjat jne. Mutta on kummallista, jos Raamatun, joka kuitenkin on suurelta osin kertovaa kirjallisuutta, äärellä ei tule yhtäkään elämystä.

Uskonnonharjoittaminen on Raamatulle ehkä jopa toisarvoinen käyttötarkoitus. Sen tärkein tehtävä on sama kuin kirjoilla on ollut paljon ennen fiktiivisen kertomakirjallisuuden keksimistä: säilyttää tietoa uskonno(i)lle merkittävistä henkilöistä, tapahtumista, opetuksista, teologiasta ja tulkinnoista sukupolvelta toisille.

Raamatun tekstejä toki käytetään uskonnonharjoittamisessa. Esimerkiksi Jeesus opettaa Uudessa testamentissa Isä meidän -rukouksen. Samoin ehtoollisen asetussanat ovat perua Jeesuksen viimeisen aterian sanoista.

Vanhan testamentin – Salmen koetuskiven – käyttö on kuitenkin epäsuorempaa. Vanhan testamentin lukukappaleita luetaan jumalanpalveluksissa. Tällöin toteutetaan etenkin sitä Vanhan testamentin teologista tarkoitusta, jossa Vanhaa testamenttia on luettu Uuden testamentin teemojen ennustajana – olkoonkin, että Vanhaa testamenttia voi tältä osin pitää myös siihen suuntaan editoituna.

Psalmit (joita Salmi mollaa) taas ovat luonteva osa esimerkiksi rukoushetkiä, sillä ne on tarkoitettu laulettaviksi. Moni löytää lohtua psalmeista ja muista viisauskirjoista elämän kriiseihin mutta miksei myös onnen hetkiin. Olisi kuitenkin vähättelyä sanoa, että Raamatun merkitys rajautuu uskonnonharjoittamiseen.

Salmen yritys lukea Raamattu kannesta kanteen on yhtä järkevä kuin päätös ottaa kirjallisuustiede haltuun menemällä Kansalliskirjaston neljänteen kerrokseen ja aloittaa luokan 82 A-kirjaimesta. Kun on lukenut sata kirjaa voi julistaa kirjallisuustieteen sekavaksi ja paljon nippelitietoa sisältäväksi alaksi.

”Hauska vitsi”

Salmen kolmen motiivin listan täydentää, kuinkas muutenkaan, myös neljäs motiivi, joka on Salmen sanoin aiempia ”alhaisempi”: ”Raamatun lukeminen on hauska vitsi.”

Miksi? Ehkä vastausta pitäisi penätä myös Salmen ystäviltä, jotka jakavat saman yläasteikäisen huumorintajun:

Alhainen motiivini, hyvä vitsi, on ahkerasti käytössä. Kerron eri seurueissa, että luen parhaillaan Raamattua. Se naurattaa ihmisiä. Kaikki ystäväni ovat sitä mieltä, etten voi missään nimessä lukea pyhää kirjaa metrossa. Yritämme keksiä teosta, jonka lukeminen julkisella paikalla olisi vielä kamalampaa. Eräs ystäväni ehdottaa Mein Kampfia.

Metrossa lukemisen mahdottomuus ei Salmen tapauksessa liity kirjan kunnioitukseen tai haluun keskittyä sen äärellä. Siitä syystä moni vakaumuksellinen kristitty voisi valita jonkun muun kirjan julkiseen kulkuvälineeseen.

Natseilla ei Oodin varauskalenterin perusteella ole vaikeuksia lukea julkisesti. Mein Kampfiinkin liittyy mytologisointia, joka usein tekee tylsistä kirjoista kiellettyjä ja kohkattuja.

Pikemminkin Mein Kampf resonoi, kun luen Salmen yritystä ”selättää” Raamattu:

Tunnen ihmisiä, jotka ”lukevat” äärettömän paljon, kirjan toisensa perästä, kirjain kirjaimelta, mutta joita en sittenkään tahtoisi sanoa ”lukeneiksi”.

Heillä on kyllä ylen paljon ”tietoja”, mutta heidän aivonsa eivät ymmärrä jaotella eikä järjestää tätä niihin koottua aineistoa. Heiltä puuttuu kykyä erottaa lukemastaan kirjasta heille arvokas arvottomasta, säilyttää edellinen ainiaan muistissaan ja, jos mahdollista, olla jälkimmäistä yksinkertaisesti näkemättäkään […].

Hitler sikseen. Luetaanpa hetki Vanhaa testamenttia Salmen kanssa ja katsotaan, mitä hän sieltä löytää.

Ei oo naisia näkynyt?

Heti ensimmäisinä päivinä Salmi havahtuu kirjan misogyniaan: ”Alun misogynia yllättää. Karjakin luodaan ennen naista.” Salmelta jää huomaamatta, että karja luodaan myös ennen miestä, ja että Jumala antaa ihmiselle luvan syödä lihaa vasta vedenpaisumuskertomuksen (1. Moos. 6–9) lopussa, kun on luovuttanut ihmiskunnan oikeamielisyyden suhteen.

Misogyniateemassa jatketaan: ”Tipun kärryiltä enkä yritä nousta kyytiin. […] Naisia ei näy.” Vaikka pääsiäinen on tipujen aikaa, kärryiltä pudotaan. Äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilta Salmi tuskin on saanut vapautusta.

Raamatun näkymättömät naiset voisi saada monen feministiteologin varpailleen. Entä Eeva ja Abramin vaimo Sarai? Jo Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, luvussa 16 nähdään vahvojen naisten draamaa, joka lyö Kauniit ja rohkeat laudalta:

Kun Jumala on luvannut Abramille jälkeläisen, mutta Sarai ei tule raskaaksi, Sarai kehottaa Abramia ottamaan hänen orjattarensa Hagarin. Kun Hagar yrittää paeta ja Herran enkeli ilmestyy hänelle, on tämän sanoissa väkevyyttä, jonka luulisi viivästyttävän Salmenkin makeita unosia:

Sinä olet raskaana, ja kun synnytät pojan,
anna hänelle nimeksi Ismael,
sillä Herra kuuli, kun valitit hätääsi.
Poikasi on oleva kuin villiaasi,
hänen kätensä on kaikkia vastaan,
ja kaikkien käsi on häntä vastaan,
aina hän on oleva vastakkain kaikkien veljiensä kanssa.

(1. Moos. 16:11–12.)

Seuraavassa luvussa Herra antaa Abraille uuden nimen Abraham ja pyytää tätä kutsumaan Saraita Saaraksi (hyvää harjoitusta venäläisten klassikoiden lukemiseen). Samassa hän lupaa, että Saara synnyttää Abrahamille pojan, mihin Abraham huvittuneena ihmettelee, miten hän sadan ja Saara yhdeksänkymmenen vuoden iässä vielä voisivat saada jälkeläisen (ei menisi läpi Kauniissa ja rohkeissa).

Näin kuitenkin käy, ja ilmassa ovat pian veljesriidan merkit. Etenkin kun Herra lupaa tehdä Iisakista jumalallisen liiton jatkajan.

Vaikka luomiskertomus antaakin miehelle ja naiselle varsin vanhanaikaiset roolit, niissä on vivahteikkuutta Vanhan testamentin kertomuksissa. Kun Saara ei halua, että Hagar ja Ismael asuvat heidän luonaan Iisakin synnyttyä, Jumala puhuttelee Abrahamia: ”noudata kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi” (1. Moos. 21:12).

Salmi tiivistää feministisen eetoksensa 19. päivän merkinnässään:

Paljon läiskitään verta alttarille. Mietin, voiko vain mies tulla uskoon lukemalla Raamattua, vai tapahtuuko sitä myös naisille. Tuntuu siltä, ettei tätä ole suunnattu minulle.

On tosiaan osoitus patriarkaatin voimasta, että n. kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten Lähi-idässä ei laadittu kirjakääröjä suomalainen kirjabloggari Anno Domini 2025 mielessä.

Epätodennäköistä on, että Vanha testamentti olisi monellekaan uskoontulon lähde, sukupuoleen katsomatta, eikä sen perusteella luultavimmin tulisi ainakaan kristityksi. Todennäköisesti Raamattu on kirjana pala purtavaksi myös monelle tunnustukselliselle kristitylle, sillä se on kulttuurisesti ja ajallisesti hyvin kaukana nykyihmisen kokemusmaailmasta.

Kun edes Sodoma ja Gomorra ei kelpaa

Samaan aikaan toisaalla (1. Moos. 18) Abraham anoo armoa Sodoman ja Gomorran oikeamielisille asukkaille, sillä ”valitushuuto Sodoman ja Gomorran asukkaiden takia on suuri ja heidän syntinsä on hyvin raskas” (1. Moos. 18:20).

Herra myöntyy Abrahamin kanssa neuvoteltuaan siihen, että hän säästää Sodoman, jos löytää sieltä viisikymmentä hurskasta. Abraham neuvottelee hurskaiden määrää alemmas – ja lopulta kymmenenkin hurskasta riittää.

Sama Jumalan kanssa neuvottelun teema on nähtävissä niin Jobin kirjassa, Joonan kertomuksessa kuin Uudessa testamentissa Jeesuksen viimeisissä vaiheissa.

On ihmeellistä, ettei Salmi pysähdy edes Sodoman ja Gomorran kertomuksen äärelle ja sano siitä jotain. Luulisi, että Raamattua ensi kertaa lukeva ilahtuisi tutun ja edelleen poliittisessa puheessa käytetyn tekstin havaitessaan.

Sodoman synti on siinä, että Loot kutsuu kotiinsa kaupunkiin saapuneet enkelit ja tarjoaa heille aterian. Paikalliset miehet kokoontuvat Lootin talon ulkopuolelle ja esittävät asiansa suorasukaisesti: ”Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!” (1. Moos. 19:5)

Kohta on tulkittu usein väärin siten, että Sodomaa vaivaisi homoseksuaalisen suuntautumisen synti. Teologi ja Vanhan testamentin eksegeetti Martti Nissinen on toistuvasti ehdottanut, että kohtaa (ja Raamattua yleensäkin) luettaisiin entistä kirjaimellisemmin. Opiskellessani teologiaa sain ilokseni kuunnella Nissisen luennoivan vahvalla ja mieleenpainuvalla savolaismurteellaan.¹

Nissisen aiheellinen kysymys kuuluu: Muuttuivatko Sodoman miehet joukolla ja yhtäkkiä suuntaukseltaan homoseksuaaleiksi? Vastaus on kieltävä. Kyse ei ole seksuaalisesta suuntautumisesta – jo siksi, että seksuaalinen suuntaus keksittiin 1800-luvulla, ja sitä ennen seksuaalisuutta toteutettiin eri sukupuolten kesken ilman, että kyse oli suhteellisen pysyvästä orientaatiosta.

Sodoman miehet haluavat raiskata enkelit. Homoseksuaalisuuden sijaan he haluavat käyttää voimakkainta mahdollista väkivaltaa. Se yhdistyy vieläpä Sodoman miesten muukalaisvihamielisyyteen. Olkoonkin, että kansakuntien erottelu on Vanhan testamentin heimoajattelussa kaikkiaan yleistä.

Sodomaa ja Gomorraa tulisi seksuaalisen orientaation syntisyyden sijaan käyttää esimerkkinä siitä, että seksuaalinen väkivalta, toisten alistaminen ja rasismi ovat suuria syntejä. Vaikka Vanhan testamentin kulttuurissa tytärten osa on lähinnä vaihtua avioliiton myötä isän talosta aviomiehen taloon, myös Jaakobin tyttären Dinan raiskaus johtaa ankaraan tuomioon (1. Moos. 34).

Rangaistukseksi miesten yrityksestä Herran enkelit hävittävät Sodoman. Loot perheineen pakenee. Lootin vaimo ei kuitenkaan ota vakavasti kehotusta paeta taakseen katsomatta ja valittaa muutenkin pakenemisen tuottamaa vaivaa.

Myöhemmin kuvataan: ”Mutta Lootin vaimo katsoi taakseen ja muuttui suolapatsaaksi” (1. Moos. 19:26). Sama opettavainen kertomus menneeseen juuttumisen vaaroista tunnetaan muun muassa Orfeuksen myytissä.

Lootin vaimon kohtalo ja Lootin ehdotus antaa kaksi neitsyttä tytärtään Sodoman miesten raiskattavaksi tietysti muistuttavat siitä, että Raamattu ei historiallisen kirjoitusajankohtansa ja aikansa kulttuuristen normien vuoksi ole kovin feminististä luettavaa. Tällaisiin kohtiin Salmikin takertuu.

Kuitenkin kulttuurista taustaa vasten Vanha Testamentti esittelee joukon vahvoja naishahmoja (äitejä, profeettoja, kuningattaria). Jos nykylukijalle ei kelpaa, että Vanha testamentti – osin jopa 2500 vuotta vanhana kirjoituskokoelmana – on aikansa tuote, saattaa mahdottomien vaatiminen kirjalta haudata alleen myös ne kohdat, joissa Vanha testamentti esittääkin ajalleen edistyksellisiä naiskuvia.

Veljesdraamaa seuraavissa polvissa

”Tuskinpa sillä on väliä, kuka on kenenkin poika, ja mistä he ovat tulleet”, Salmi kirjoittaa, mutta sillä nimenomaan on.

Iisak ja tämän vaimo Rebekka saavat kaksospojat, joista Iisak rakastaa enemmän Esauta ja Rebekka Jaakobia. Esau päättää myydä esikoisuutensa keittolautasen hinnalla Iisakille, sillä ei pidä sitä arvossa.

Kun Iisak on sokeutunut ja kuolemaisillaan, Rebekka kannustaa Jaakobia huijaamaan isältään siunauksen ohi Esaun. Jotta Jaakobin karvattomuus ei paljastaisi häntä, hän pukee käsiinsä vuohennahat.

Iisakin ikoniset sanat ennen vääryydellä hankitun siunauksen antamista kuuluvat: ”Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Esaun kädet” (1. Moos. 27:22). Esaun kostonhimon vuoksi Jaakob joutuu pakenemaan.

Naiset ovat aktiivisia toimijoita, joskin usein heidät kuvataan käyttämässä katalia keinoja. Toisaalta nämä käänteet ovat tapahtumien kannalta välttämättömiä. Raamatun deterministisyys usein hämärtää hyvän ja pahan rajoja. Joskus jotain pahaa on tapahduttava, jotta voi seurata jotain hyvää.

Jaakobinkin matkan alussa nähdään ihmissuhdekiemuroita. Hän rakastuu kahdesta Labanin tyttärestä kauniimpaan, Raakeliin, ja lupaa palvella Labania seitsemän vuotta saadakseen Raakelin vaimoksi. Kuitenkin hääjuhlan koittaessa Laban huijaa Jaakobia ja antaa tälle vaimoksi vanhimman tyttärensä Lean. Seitsemän vuoden jällkeen Jaakob saa Raakelin toiseksi vaimokseen.

Kun Jaakob suosii Raakelia, Jumala antaa Lean tulla raskaaksi Raakelin sijaan. Nykyään suositusta polyamoriasta ei voida tässä perhemuodossa puhua. Jumala kuitenkin tasoittaa naisten keskinäistä asemaa, kun mies heittäytyy epäreiluksi.

Seuraavassa sukupolvessa kuvataan Jaakobin ja Raakelin pojan, Joosefin, vaiheita veljessuhteiden kautta. Isänsä suurta suosiota nauttiva Joosef saa veljiltään osaksi halveksuntaa, joka kulminoituu siihen pisteeseen, että nämä myyvät hänet orjaksi Egyptiin. Isälle veljet väittävät Joosefin kuolleen.

Joosefilla on kyky nähdä ja selittää enneunia. Se nostaa Joosefin lopulta mahtimieheksi Egyptissä. Nälänhädän aikaan Joosefin veljet tulevat hänen luokseen ostamaan viljaa, mutta eivät tunnista Joosefia. Hän kovistelee heitä, mutta heltyy lopulta ja tunnustaa heille olevansa heidän aikoinaan orjaksi myymänsä veli ja saa faraolta luvan asuttaa veljensä ja heidän perheensä Egyptiin.

Ottamalla protagonisteiksi nimenomaan perimysjärjestyksen vastaisia hahmoja Vanhan testamentin kertomukset osoittavat radikaaliutensa. Vanha testamentti järjestään esittelee niiden urhoollisuutta, jotka ajan yhteiskunnassa olivat toissijaisessa asemassa.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan lopuksi Egyptiin nousee uusi hallitsija, joka katsoo israelilaisten tulleen liian suureksi kansaksi. Seuraa israelilaisten pako Egyptistä. Tähän päättyy Ensimmäinen Mooseksen kirja.

Opi lukemaan Raamattua Villen kanssa

Minkään näistä äärellä Salmi ei pysähdy. Sen sijaan hän kuittaa lukemansa vain tokaisemalla: ”Mooseksen kirjat ovat sakeaa soppaa.”

Olen yllä olevilla vastaesimerkeillä pyrkinyt osoittamaan, että yksin 1. Mooseksen kirjassa on huomattavasti enemmän syvyyttä kuin mitä Salmen ohiluenta tarjoaa. Tämän pidemmälle Vanhan testamentin rinnakkainlukua Salmen kanssa en silti jatka.

Ei siksi, etteivätkö seuraavat kirjat olisi yhtä lailla tapahtumarikkaita. Tästä kommentaarista on vain jo tulossa Salmen jaaritteluakin mittavampi. Kommentoin kuitenkin myöhemmin muutamaa Salmen pahinta harhatulkintaa.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan lukeminen ja tähänastisen tekstin kirjoittaminen vei minulta ainoastaan reilut neljä tuntia, jotka sujuivat pääsiäisen junamatkoilla. Raamattu ei ole vaikea tai hidas kirja, jos osaa keskittyä olennaiseen (mihin myönnän saaneeni paremman taustakoulutuksen kuin Salmi).

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Salmi tosiaan kuuluu heihin, jotka lukevat ”kirjain kirjaimelta”, ja juuttuvat siihen, mitä eivät ymmärrä, eivätkä juuttumiseltaan ymmärrä silloinkaan, kun Raamattu on menevimmillään.

Opetin syksyllä kirjallisuudenopiskelijoille kurssin, jossa opeteltiin lukemaan akateemisia tekstejä tehokkaasti. Opetin muun muassa aloittamaan kirjan lukemisen sisällysluettelosta. Silmäilevällä lukemisella voi etsiä tekstistä olennaiset kohdat, sillä kaikkeen lukemaansa ei tarvitse keskittyä samalla tavalla (esim. sukuluetteloihin).

Kirjan etu on siinäkin, että vaikeasti aukeaviin kohtiin voi palata ja lukea uudelleen. On lukuilon pilaava harhaluulo, että lukiessa pitäisi ymmärtää kaikki.

Ilmeisesti vastaavaa kurssia pitäisi taidokkaiden opiskelijoiden lisäksi tarjota myös taitamattomasti lukeville influenssereille.

Typerästi viisauskirjallisuudesta

Salmen päivän 43 merkintä kuuluu kokonaisuudessaan:

Jobin kirjat. Ymmärrän, miksi tätä osuutta siteerataan niin paljon. Iskevää tekstiä, valitusta, vetoomuksia. Näillä pätkillä on helppo vastustaa tiedettä. Älä epäile, Jumala kyllä tietää. Saan tukevammin kiinni siitä, mistä tietty fundamentaalinen ajattelutapa kumpuaa.

Jobin kirjoja on vain yksi. Jobin ystävät saattavat hyvinkin edustaa tietynlaista fundamentaalisuutta vedotessaan siihen, että Jumala ei voi rangaista viatonta. Mutta tässä kohtaa lukutaitoinen ihminen tietysti huomaa, että Jobin ystävät ovat väärässä, sillä he eivät tiedä Jumalan ja Saatanan sopimuksesta. Job sen sijaan vaatii Jumalalta selitystä ja jopa sanoo: ”Ettekö te näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan?” (Job. 19:6)

Lopussa Jumala viimein vastaa Jobin valituksiin kysymällä, mitä Job on hänen luomistyönsä rinnalla. ”Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!” (Job 38:4)

Tätä seuraa Jobin myöntyminen (oma suosikkini muutoin varsin kompleksisesta Jobin kirjasta): ”Olen liian vähäinen. Miten voisin vastata sinulle? Minä panen käden suulleni ja vaikenen. Kerran minä olen puhunut, enää en sitä tee. Tein sen vielä toisenkin kerran, mutta nyt pysyn vaiti.” (Job. 40:4–5)

Tiedevastaisuuden sijaan sellaisilla tieteenaloilla, kuten teologia ja uskonnonfilosofia, on vakiintunut tulkinta, että Jobin kirja käsittelee kärsimyksen mielekkyyttä ja selittämisen vaikeutta, kuten myös pahuuden ongelmaa eli teodikeaa (miten kaikkivaltias Jumala voi sallia pahuuden).

Viisauskirjallisuutta Salmi kommentoi tämän jälkeen enää vain kerran. Otan sen suorastaan henkilökohtaisesti:

Olen odottanut Psalmeja, koska myös niihin viitataan usein. Odotukseni muuttuu kauhuksi, kun ymmärrän että jankutusta on 150 luvun verran.

Jankutusta?

Olen löytänyt psalmien kauneuden ennen muuta päivän rukoushetkien ja niissä toistuvien psalmitekstien kanssa, kun olen psalmeja laulanut. Esimerkiksi seuraava psalmi tavoittaa jotain pysyvää ihmisen ja maailman olemuksessa:

Sinä kasvatat ruohon karjaa varten ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi,
että hän saisi leipänsä maasta.
Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi, öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan
ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.
[…]
Vuorten rinteillä asuvat kauriit,
ja tamaanit löytävät turvansa kallioista.
Sinä panit kuun jakamaan aikaa,
ja aurinko tietää laskemisensa hetken.
Sinä lähetät pimeyden, ja tulee yö,
ja metsän eläimet hiipivät esiin.
Nuoret leijonat karjuvat saalistaan,
pyytävät ruokaansa Jumalalta.
Kun aurinko nousee, ne piiloutuvat
ja palaavat luoliinsa levolle.
Mutta ihminen lähtee askartensa ääreen
ja tekee työtään, kunnes on ilta.
[…]
Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra,
ja odottavat ruokaansa ajallaan.
Sinä annat, ja jokainen saa osansa,
avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.
Kun käännyt pois, ne hätääntyvät,
kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat
ja palaavat maan tomuun.
Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää,
näin uudistat maan kasvot.

(Ps. 104:14–15, 18–23; 27–30)

Erityisesti jae 23 (”Mutta ihminen lähtee askartensa ääreen / ja tekee työtään, kunnes on ilta”) tavoittaa jotain pysyvyydestä: saman kokemuksen työnteosta ovat jakaneet ihmiset n. 2 500 vuotta sitten, vaikka työ ja maailma ympärillä ovat tuona aikana muuttuneet merkittävästi.

Samoin Psalmi 8:4–6 kuvaa kauniisti ihmisen osaa. Teemaa on varioitu halki länsimaisen filosofian ja taiteen.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
– mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Ihmettelen, miten Salmi saattaa ohittaa kokonaan Laulujen laulun, Saarnajan ja Sananlaskujen kirjan. Jos mikään näistä ei resonoi, onko Salmi edes lukenut Vanhaa testamenttia kokonaan?

Lopuksi

Salmen luentaa voi hyväntahtoisesti sanoa valikoivaksi, mutta tosiasiassa se taitaa olla jotain huolimattoman ja asenteellisen väliltä. Joka tapauksessa se toistaa kulunutta ajatusta siitä, että Vanha testamentti on verinen ja sotaisa.

Samaan aikaan esimerkiksi Esaun ja Jaakobin uudelleenkohtaaminen ja Joosefin anteeksianto veljilleen korostavat sitä, että Vanha testamentti antaa arvoa myös rakkaudelle.

Jos kirjassa sotaisuus ja väkivalta ovat perustila, ihan perinteisellä kirjallisuusanalyysilla voi päätellä, että perustilasta poikkeavat kohdat – rakkaus ja anteeksianto – ovat tulkinnallisesti kiinnostavimmat. Tämän sanon sillä varauksella, että Raamattu ei ole tavallinen kirja.

Salmi näyttää valikoivan Vanhasta testamentista vaikeimmin lähestyttävät kohdat. Toisaalta hän lukee Vanhan testamentin kerronnallisesti taidokkaimpia ja kiinnostavimpia tekstejäkin (kuten Jobin kirjaan ja Psalmeihin) suoraan sanottuna arrogantisti.

Ehkä Salmen olisi kannattanut optikolla käymistensä ja unipäiväkirjansa sijaan keskittyä Raamatun contsaan.

Jos Salmen lukukokemuksestaan kirjoittaman tekstin lukee ihminen, joka ei tunne Vanhaa testamenttia (eli on jokseenkin samassa tilanteessa kuin Salmi aloittaessaan), hän saa kirjasta varsin väärän todistuksen. Eivätkö samaa taktiikkaa käytä myös tiedevastaiset ihmiset?

Jos taas Vanhaa testamenttia yhtään tuntee, huomaa, ettei Salmi alun jälkeen ole yrittänytkään ymmärtää tai antaa lukemalleen mahdollisuutta. Tällainen lukutapa voi mennä läpi influensserilta, mutta kriitikon omatunto kolkuttaisi. Kovin hyvää kirjallisuuskeskustelua tahallinen väärinymmärtäminen ei luo.

---

Oikaisut 21.4. klo 21.30: Korjattu Mooses Abrahamiksi ”Kun edes Sodoma ja Gomorra ei kelpaa” alussa.

Korjattu Vanhan testamentin ajoitukseksi 550–330 eaa. aiemman lapsuksen 2 500–2 300 eaa. sijaan kohdassa ”Raamattu ei ole kirja”.

Kiitos lukijakunnan tarkkaavaiselle papille ja matemaatikolle!

1. Martti Nissistä voi kuulla mm. Ylen Kulttuuriykkösen jaksossa ”Homoerotiikka Raamatun maailmassa” ja Politiikkaradion keskustelussa ”Päivi Räsäsen oikeuskeissi ja Raamattu vallan välineenä”.